Osakkeiden tunnusluvut
Osakesijoittajia kiinnostavat erityisesti osakkeiden tunnusluvut ja miten niiden avulla voi valita hyviä osakkeita.
Suuri riski sijoittajalle on aina ylihintainen osake. Tämän takia kannattaa selvittää, mikä osake on ylihintainen ja mikä on alihintainen. Se selviää melko helposti useilla tunnuslukujen avulla.
Useat sijoittajat seuraavat osakkeen hintakerrointa P/E eli osakkeen hintaa jaettuna osakekohtaisella tuloksella.
Tällä hetkellä sijoittajat pitävät kuitenkin parempana hintakertoimena tunnuslukua P/B eli osakkeen hintaa jaettuna osakekohtaisella tasearvolla. Tämä luku on tutkimusten mukaan osoittautunut luotettavaksi ja sopivimmaksi hintakertoimeksi. Edullinen osake antaa ajan mittaan parhaan tuoton sijoittajalle.
Asia ei ole kuitenkaan aivan näin yksinkertainen, sillä edullinen hinta ei takaa sitä, että osakkeen takana oleva yritys olisi hyvä. Päinvastoin, yleensä hyvää ei saa halvalla.
Meillä on käytössä kuuden kriteerin osakevalintasysteemi (matemaattinen malli), joka arvottaa yrityksen tuloksen tekokykyä ja samalla korostaa yrityksen tuloksen paranemista.
Yrityksen tulosnäkymät ovatkin keskeinen tekijä sen menestystä arvioitaessa.
Riskitietoinen sijoittaja ottaa myös yrityksen tuloksen lisäksi huomioon markkinariskit eli sen, miten markkina heiluttaa yksittäisten osakkeiden hintoja.
Päästäksesi ”sisälle” tähän tunnuslukujen ja osakkeiden valinnan maailmaan, kannattaa perehtyä omakohtaisesti meidän osakevalintasysteemiimme. Annamme lisätietoa niille, jotka REKISTERÖITYVÄT asiakkaaksemme.
Vasemmalla on palkki REKISTERÖIDY, tule siis mukaan ”sisäpiiriimme” , niin salat aukeavat omakohtaisesti jokaiselle asiakkaallemme.