Osta osakkeita: Aasia ja Amerikka ovat nyt kiinnostavia
Tällä hetkellä talouskasvu Euroopassa on hidastumassa pakkaselle. Muutaman kuukauden kuluessa selviää, ollaanko Euroopassa uudestaan taantumassa. Näillä näkymin sijoittajan kannattaa vähentää panostustaan euromaihin tai Eurooppaan yleensä.
Sijoita siis Kiinaan ja muihin Aasian vahvoihin maihin, kuten Etelä- Koreaan ja Indonesiaan. Kiinan talouskasvun ennuste on noin 8,% ja inflaatio on hidastumassa noin 4 %:n tasolle. Kun samalla Kiinan keskuspankki näyttää keventävän pankkien varantovaatimuksia ollaan Kiinassa paremman ajan kynnyksellä.
USA:ssa työttömyys aleni 8,6 %:iin, ja yksityinen talous sekä kulutus ovat kasvussa. Tämäkin lupaa parempia aikoja sinne. USA:n pörssi reagoi rajusti Euroopan rahoituskriisiin, ja sekin alkaa nyt nähdä talouden vahvistumisen merkkejä ilmassa. USA:n vienti on vahvistunut dollarin heikentymisen takia ja tämä parantaa maan vientinäkymiä vuonna 2012.
Kannattaa siis alkaa sijoitella amerikkalaisiin osakkeisiin.
Osaamisemme on käytössäsi, siis REKISTERÖIDY asiakkaaksi saat meiltä tietoa ulkomaisten pörssien sinulle tuomista mahdollisuuksista