Sijoittaminen ja itseopiskelu
Itseopiskelu netissä
Osakesijoittaminen on vaikea harrastus. Alkuinnostus saattaa kuitenkin hiipua pian, jos markkinoilla menee huonosti. Oppikirjoista tai pelkästään kokeilemalla muutamaa osakesijoitusta ei pitkän päälle menesty. Pitäisi oppia erottamaan jyvät akanoista sekä ymmärtämään osakemarkkinoiden kiemuroita.
Elämme juuri epävarmuuden aikaa.
Vaihtelevissa olosuhteissa pitäisi löytää hyviä yrityksiä, joilla menee jatkossakin hyvin. Se vaatii perehtymistä yritysten markkinoihin. Pitäisi löytää jotain pysyvämpää, eli kestävää menestystä ja alan parhaat.
Osakemarkkinoiden heilunta häiritsee jatkuvasti kokonaiskuvaa ja markkinoiden käänteet pitäisi osata tunnistaa.
Pitkää kokemusta alalla ei voita mikään, jos siihen liittyy riittävän laaja näkemys kansainvälisistä rahoitusmarkkinoista sekä systemaattinen ja matemaattinen ajattelu. Uurastuksella on mahdollista hallita asioita huomattavasti tavallista kaduntallaajaa paremmin, kunhan työkalut ovat kunnossa.
Erilaisten ja monipuolisten sijoittajan ”työkalujen” hallintaa voi vain korostaa. Olemmekin siksi kehittäneet eri pankkien asiakkaille sopivia internetin tietokonekursseja tai ”tietokoneen ajokortteja” alan harrastajien työkalupakin laajentamiseksi.
Tällä hetkellä ovat valmiina muun muassa Nordean, Nordnetin, Osuupankin ja Sampopankin nettiasiakkaille räätälöidyt ”tietokoneen ajokortit” eli itseopiskelukurssit. Voit oppia sekä oman pankkisi erityisasiat ja samalla tärkeimmät ilmaiset työkalut nettiosaamisesi parantamiseksi.
Tuotteisiin sisältyy aina henkilökohtaista opetusta sekä 3 kuukautta markkinatietoa osakevalintojesi helpottamiseksi.