Markkinalähtöistä sijoitusneuvontaa osake- ja rahastosijoittajille. Kevennetty versio kahden vuoden ajan.
1. Tuotteen sisältö
Tuote on periaatteessa sama kuin edellinen, mutta saat markkinakatsauksen harvemmin, kolmen kuukauden välein ajoitettuna osavuosikatsausten julkistamisen tahtiin.
Toimitamme kahden vuoden aikana 8 markkinakatsausta, joista käy ilmi markkinatilanne, parhaat Suomessa myytävät osakkeet, rahastot ja indeksit. Toimitukset ajoittuvat tulosjulkistuskauden jälkeen siten, että pääosa tuloksista on saatu ja osakkeiden keskinäinen vertailu on kattavaa.
Osakevalintamme perustuvat yritysten tulosnäkymiin ja menestyslukuihin. Käytämme useisiin tunnuslukuihin ja tulosnäkymiin perustuvaa matemaattista mallia Helsingin pörssin osakkeiden rankkaamisessa kuukausittain paremmuusjärjestykseen. Vertailumme ovat systemaattisia selvityksiä osakkeista, rahastoista ja indeksiosuuksista (ETF). Laatimamme paremmuusjärjestys kertoo seurantakohteiden menestyksen seurantajakson aikana.
Asiakas saa tiedot noin 80:stä Helsingin pörssin osakkeesta ja erityisesti parhaista osakkeista. Osakepoimintamme menestystä voit seurata mallisalkumme TOP 10 listamme osakkeiden menestysseurannan avulla.
Asiakas saa kuukausittain tiedot parhaista Suomessa myytävistä rahastoista ja indekseistä. Vertailemme myös parhaiden rahastojen kaupankäynti- ja hallintokuluja asiakkaan ostopäätösten tueksi.
Erikoisosaamistamme on indeksiosuusrahastojen (ETF) maailmanlaajuinen vertailu.
Parhaiten menestyneiden raaka-aineindeksien (ECT) vertailu kuuluu kuukausittaiseen katsaukseemme.
Saat myös henkilökohtaista markkinalähtöistä opastusta ja neuvontaa jakson aikana.
[ jatkuu... ]
Kirjaudu käyttäjäksi niin näet tarkemmat tiedot!